Marco Roth
marco.roth@tampere.fi
040 800 7865
Marco Roth
marco.roth@tampere.fi
040 800 7865
15.11.2011
Marco Roth KD Tampereen johtoon
Lue lisää »
7.3.2011
Taimi Ry:n vaalitapahtuma ma 7.3.
Lue lisää »
19.2.2011
Terveydenhuollon rahoitus tulevaisuudessa -seminaari 19.2. Tampereella
Lue lisää »
Uusia linjauksia ja askelmerkkien asettamistaMaanantai 14.6.2010 klo 3:12 - Marco Roth Viikonlopun puoluekokouksissa tehtiin valintoja puoluejohtoon ja linjattiin puolueiden tulevaa suuntaa. Näkyvimmin oli esillä pätkäpääministeriä valitseva Keskusta, joka valitsi odotetusti Mari Kiviniemen puolueen johtoon. Kiviniemen johdolla puolue etsi ratkaisuja tavoiteohjelmansa monitulkintaiseen ykkösasiaan: ihmisyyteen ja sen kehitystarpeeseen. Julkisen talouden vakauttamiseksi Kiviniemi tarjoili menokuria ja veronkorotuksia. Veropohjan hän sanoi olevan yksi tulevaa hallitusta yhdistävistä tekijöistä. Tarkempia painotuksia verokysymyksistä hän ei kertonut. Kiviniemi korosti valtion nykyistä vahvempaa roolia työn ja teollisuuden kumppanina sekä aluepolitiikassa. Kiviniemi sanoi pysyvänsä myös nykyisen avioliittolain ja ruotsin kielen nykyisen aseman takana. Mielenkiintoinen avaus oli omaisten osuuskunnat, jotka ryhtyisivät hoitamaan ikäihmisten palveluasumista. Mielestäni tällainen osuuskunta voitaisiin perustaa myös työntekijöistä, vähän samaan tapaan kuin Koukkuniemessä aloitettava kokeilu yhteiskunnallisesta yrityksestä. Energiakysymyksissä Keskustan kenttäväki asettui lisäydinvoiman taakse, mutta uudet varapuheenjohtajat taas ovat tunnettuja ydinvoimakriittisyydestään. Kokoomus valitsi Kataisen jatkamaan puoluejohdossa. Linjapuheessaan Katainen nosti Kokoomuksen arvoiksi kannustavuuden, sivistyksen, suvaitsevaisuuden ja välittämisen. Verotuksessa hän toivoi alennusta työn tekemisen ja teettämisen verotukseen, ympäristö- ja kulutusveroja pitäisi taas nostaa. Kataisen mukaan nykyistä pidemmät työurat, valtion ja kuntien hallinnon ja palveluiden uudistus sekä menosäästöt auttavat Suomea pääsemään uuteen nousuun. Puoluekokous otti myös askeleita arvoliberaalimpaan suuntaan hyväksymällä sukupuolineutraalin avioliittokannan. Kenttäväki hyväksyi myös nk. pakkoruotsin poistamisen vastoin puoluehallituksen kantaa. RKP valitsi puoluekokouksessaan Wallinin jatkamaan puoluejohdossa. Wallin korosti linjapuheessaan julkisen sektorin rakenneuudistusten tarvetta ja suvaitsevaisuutta maahanmuutto- ja solidaarisuuspolitiikassa. Demarit linjasivat pari viikkoa sitten pitämässään puoluekokouksessa, että työn verotusta on laskettava ja pääomaverotusta nostettava. Natoon ei mentäisi seuraavalla vaalikaudella ja yhteiskuntaa rakennettaisiin pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteiden mukaisesti. Aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista meni myös läpi demareiden puoluekokouksessa. Vihreiden puoluekokouksessa kolmisen viikkoa sitten linjattiin kannat nk. pakkoruotsin poistamiseksi, työn tekemisen ja teettämisen verotuksen pitämiseksi ennallaan, pienituloisten verotuksen alentamiseksi, kulutus- ja ympäristöverojen sekä pääomatuloverojen ja kiinteistöverojen korottamiseksi ja kansainvälisen talouden sääntelyn lisäämiseksi. Puolueiden tuoreita linjauksia on mielenkiintoista analysoida, kun miettii erilaisia hallitusvaihtoehtoja seuraavalle eduskuntakaudelle. Millaisissa koalitioissa olisi paikka kristillisdemokraateille? Miten meidän vero- ja elinkeinopolitiikan ratkaisut sopivat muiden puolueiden linjaan? Millaisia ratkaisuja meillä on tarjota hyvinvoinnin ylläpitämiseksi kun rahavarat vähenevät? Tarjotaanko meille erivapautta poiketa hallitusohjelmasta sukupuolineutraalin avioliittolain osalta samoin kuin ydinvoimakysymyksessä tarjottiin vihreille nykyisessä hallituksessa? Miten voimme parhaiten edistää tavoitteitamme seuraavassa eduskunnassa? Näitä kysymyksiä mietittäneen puolueen vaikuttamisstrategiaa täsmennettäessä. |
|
|
14.6.2010 16:43
Marco
ET, kaikki itseään kunnioittavat puolueet pyrkivät aina hallitukseen, se on paras paikka edistää puolueen tavoitteita. |
Aikovatko kristilliset päästä ensi kaudella hallitukseen? Millä eväillä te sinne pyritte?