Yhteystiedot

Marco Roth
marco.roth@tampere.fi
040 800 7865

Uutiset

15.11.2011
Marco Roth KD Tampereen johtoon
Lue lisää » 7.3.2011
Taimi Ry:n vaalitapahtuma ma 7.3.
Lue lisää » 19.2.2011
Terveydenhuollon rahoitus tulevaisuudessa -seminaari 19.2. Tampereella
Lue lisää »

Pikakysely

Kenestä Suomen uusi presidentti?

Ennustuksia ja säästöjen piikkilankaa

Share |

Torstai 26.3.2009 klo 2:50 - Marco Roth


Etla ennusti tänään, että Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 6,5 prosenttia ja ensi vuonna kasvu jää nollaan. Ennusteen mukaan työttömiä tulee talouskriisin vuoksi lisää noin 100 000.

Jos tässä olisi talouskriisin pohjat, niin selviäisimme siitä melko pienin kolhuin. Näin ei välttämättä ole. Etlan luvut perustuvat arvioon, jonka mukaan lasku pysähtyy Yhdysvalloissa vuoden 2009 jälkipuoliskolla, ja Eurooppa ja Japani seuraavat samaa suuntaa vuosineljänneksen tai pari myöhemmin. Ennusteen mukaan luottamus rahoitusmarkkinoihin palaa ennalleen melko pian ja asuntomarkkinoilla tilanne vakautuu. Toivottavasti näin käy, muuten ennustetut luvut tulevat olemaan vielä rumemmat.

Monet talouden ennakointiorganisaatiot maailmalla eivät näe globaalille nousulle mahdollisuuksia ennen ensi vuoden syksyä. Luultavasti BKT:n lasku tullee olemaan kaksinumeroinen. Maailman valuuttajärjestö IMF:n pohjaluvut G20-maiden kokousta varten ovat synkät. Muutos IMF:n edellisiin lukuihin on huomattava.

Tulojen vähetessä ja menot on sopeutettava niiden mukaan, niin valtion, kuntien kuin kotien talouksissa. Yhteiskunnassa on varmistettava, että kovimmin laman kouriin joutuvat eivät jää tyhjän päälle. Tämä on välttämätöntä varmistaa niin oikeudenmukaisuuden kuin yhteiskuntarauhan vuoksi.

Tampereella olemme miettimässä säästöohjelmia, jotka pohjaavat nyt ennustettuja lukuja positiivisempiin arvioihin. Tämänkin vuoden säästöt ottavat koville, mutta parina seuraavana vuotena joudumme tosissaan lujille. Jos velkamäärämme kaksinkertaistuu valtuustokauden aikana, niin korkomenot kasvavat 8 miljoonasta eurosta 16 miljoonaan euroon. Jos mitään toimenpiteitä ei tehdä, ollaan valtuustokauden lopussa tilanteessa, jossa velkamäärä on nelinkertaistunut ja korkomenot kasvaneet 32 miljoonaan euroon. Tämä summa on melkein sama, joka on tämän vuoden säästövelvoitteemme.

Korkomenojen kasvu on suoraan pois siitä potista, jolla voimme tulevaisuudessa parantaa palvelujamme. Siksi lainamäärää ei saa holtittomasti kasvattaa.

Jos pidämme menomme kurissa ja huolta kaikista vaikeuksiin joutuneista sekä samalla rakennamme tulevaisuutta, niin ensi valtuustokausi voidaan aloittaa paremmista taloudellisista lähtökohdista.

Avainsanat: talousennusteet, etla, imf, g20, säästöohjelmat, lainanotto, korkomenot, vuosibudjetti


Kommentit

26.3.2009 13:19  Jari

No ei tuollaiset Etlan ennusteet nyt mitään katastrofeja vielä ole, IMF taitaa manata lamaa omaksi edukseen.

26.3.2009 17:50  Marco

Jari, olet oikeassa. Jos Etlan ennuste toteutuu, niin siitä lamasta kyllä selviämme.

IMF:n osalta olen eri mieltä. Se tekee aina hyvin maltillisia analyysejä, ennemmin liian maltillisia kuin liian jyrkkiä.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: