Yhteystiedot

Marco Roth
marco.roth@tampere.fi
040 800 7865

Uutiset

15.11.2011
Marco Roth KD Tampereen johtoon
Lue lisää » 7.3.2011
Taimi Ry:n vaalitapahtuma ma 7.3.
Lue lisää » 19.2.2011
Terveydenhuollon rahoitus tulevaisuudessa -seminaari 19.2. Tampereella
Lue lisää »

Pikakysely

Kenestä Suomen uusi presidentti?

Elvytystä kiinalaiseen malliin

Share |

Tiistai 3.2.2009 klo 0:29 - Marco Roth


Talouskriisi on vaikuttanut myös maailman nopeimmin kasvavaan talouteen, Kiinaan. Ensimmäisenä sen kynsiin ovat joutuneet alhaisen jalostusarvon sopimusvalmistajat, lähinnä tekstiili- ja elektroniikkateollisuus, jotka ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Työttömäksi on jäänyt miljoonia siirtotyöläisiä. Tämän vaikutukset näkyvät paikallisesti.

Kiinan vienti on laskenut myös joitain prosentteja. Vientivetoiselle taloudelle tämä on haitallista, mutta sen kansantaloudellista vaikutusta pehmentää se tosiseikka, että yli 50 % maan vientiyrityksistä on ulkomaalaisten omistuksessa.

Talouskriisin Kiina ottaa tosissaan. Maa elvyttää n. 600 miljardin dollarin tukipaketilla, joka vastaa 20 % valtion budjetista. Määrä kuulostaa hurjalta. Valtion kassassa on kuitenkin n. 2 triljoonaa yhdysvaltain dollarin valuuttavaranto, josta tukipaketti voidaan maksaa. USA:ssa ja monessa Euroopankin maassa elvytyspaketit eivät luo paljoa uutta, koska se raha on jo kulutettu aiemmin. Kaikki uusi joudutaan rahoittamaan velkarahalla. Tässä näkyy hyvin se, mihin suuntaan globaalin talouden pyörä on kääntymässä. Vakavaraisuudella ja maksukyvyllä on puolensa.

Kiinalaiset rakentavat kassasta ottamansa tuen avulla maan infrastruktuuria kuntoon. Rakenteilla on mm. uusia nopeakulkuisia rautateitä, moottoritieverkostoja, uudistunut mobiiliverkko, kauppakeskuksia, lentokenttiä, sairaaloita ja tiedekeskuksia.

Paljon hyvää Kiinassa saadaan siis aikaan. Eikä tarvitse tehdä velaksi. Maan suuri haaste on se, miten sen sosiaaliturva pystyy pitämään työttömäksi jäävät ihmiset yhteiskunnassa ja elämässä kiinni. Työttömyys ja nälkä voivat olla sosiaalisten levottomuuksien lähde. Talouskriisiä ei saa päästää sosiaaliseksi kriisiksi. Tämä on tärkeää myös muille maille, Suomellekin, vaikka meillä perusasiat täällä ovat hyvin. Sosiaalinen turvaverkko on pidettävä riittävän tiheäsilmäisenä. Jos turvaverkko on harva tai sitä ei ole ollenkaan, on odotettavissa levottomuuksia. Maissa, joissa on edes kohtuullinen sosiaalinen verkosto, kannustetaan yritteliäisyyttä ja pyritään välttämään ihmisten putoaminen köyhyyteen, pärjätään paremmin.

Avainsanat: kiina, elvytys, valuuttavaranto, vakavaraisuus


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: